Olen ällikällä päähän lyöty ajan kulusta. Mihin vuosi taas katosi tai mihin viimeiset neljä blogivuotta ovat kadonneet? Neljä vuotta sitten kun kirjoitin ensimmäiset blogipostaukseni, en tosiaan tiennyt mihin pääni työnnän ja mitä bloggaus tuo tullessaan. Tämä oli ihan vieras maailma johon astuin, jonka itse opettelin alusta alkaen, johon olen saanut paljon kannustusta ja josta on tullut paljon positiivistä fiilistä.
Onnea blogi!
Pitsihousut
Nämä pitsihousut ovat kauneimmat housut, jotka olen aikoihin nähnyt. Kauneutensa lisäksi ne näyttävät imartelevilta jalassa ja vieläpä tämän lisäksi ne tuntuvat hyviltä.
Housut ovat ylhäältä istuvat. Niissä ei ole turhia elementtejä eli taskuja ja nappeja. Housuissa on vetoketju toisella puolella lantiota. Housuissa on vuori eli niistä ei näy läpi.
Näissä housuissa minä viihdyn.
- Pitsihousut € 149,00 koot 34-40 punainen ja musta 34-42 (minulla on päälläni koko 34)
Lahkeet ylettyvät nilkkaluun kohdalle. Lahkeissa on kaunis pyöristetty pitsireunus.
Punainen rusettipaita
Oletko huomannut, että tänä syksynä on ollut paljon rusettipaitoja? Hih, hih minähän rakastan rusetteja ja ostan kaikki rusettipaidat liikkeeseen, mitä löydän. Gabi välillä tuppuuttelee, että eikö niitä ole jo tarpeeksi:) Toinen hulluuden kohde on kietaisupaidat ja -mekot, mutta niistä menee sekaisin myös Gabi. Niistä tuotteista kerron myöhemmin.
Punainen rusettipaita on 100% viskoosia. Se sopii ihanasti joulun aikaan, MUTTA mietipäs miltä se näyttää keväällä sinisten farkkujen ja valkoisten tennareiden kanssa! Aivan ihanalta. Ei punaista väriä tarvitse yhdistää pelkästään jouluun, se toimii ympäri vuoden.
Rusettipaidat ovat naisellisia ja pukevia!
- Punainen rusettipaita € 69,95 koot 34-44 (paita vastaa normaalia kokoa)
- Holly korkkarit € 159,00 punainen, beige, musta
- Iltalaukku Högl € 199,00 punainen, beige, musta
Tämä tyyliblogi on tuonut elämääni paljon iloa. Minua ilahduttaa uskolliset lukijat ja kommentit, mitä kirjoitatte minulle tai sanat, mitä sanotte kun käytte liikkeessä. En ole saanut kasvotusten yhtään negatiivista kommenttia neljän vuoden aikana. Kautta rantain kuulin silloin aluksi lähinnä ihmettelyä, miten olen uskaltanut laittaa itseni likoon ja miten minulla on aikaa tehdä blogia useasti viikossa. Joku oli myös sanonut, että helppoahan se on, kun on ”nätti ja laiha”. Hah, hah! Voin luvata, että blogi on PALJON muutakin kuin olla kuvissa ”nättinä ja laihana”.
Mietin blogin aloittamista kauan, lähes kaksi vuotta. Pyörittelin sellaisia kysymyksiä päässäni, että kuinka osaan valokuvata, jaksanko kirjoittaa blogia säännöllisesti, onko minulla aiheita mistä kirjoittaa, saanko paljon negatiivisia kommenteja, tuleeko siitä täysi farssi ja kaikki nauravat minulle? Ja tärkein kysymys, osaanko kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jota on miellyttävä lukea. Kaikki pelkoni ovat olleet turhia. Valokuvaus, säännöllisyys ja aiheet eivät ole tuottaneet ongelmia. Negatiiviset kommentit ovat yhden käden sormilla laskettavissa, farssia siitä ei ole tullut, muiden nauramisesta en onneksi tiedä ja tekstini on kuulemma persoonallista ja rentoa.
Olen pitkäjänteinen tekemisissäni. Siksi mietin kauan, onnistuuko minulta blogin tekeminen. Jos nimittäin blogin aloittaa, tulee sitä tehdä säännöllisesti ja kunnolla. Kun katsoo yritysblogeja, niin varsin usein viimeisin päivitys on tehty puoli vuotta sitten ja sitä edellinen toiset puolivuotta sitten. Tämä ei ole lukijalle mielekästä ja itse en ainakaan saa yrityksestä kovin hyvää kuvaa, jos näin toimitaan.
” Se, joka leikkiin ryhtyy, niin leikin kestäköön ja jatkakoon sitä niin kauan kuin sen aika on. ”
Ihmiset sanovat, että he eivät voi tehdä jotain, koska eivät osaa. Minusta se ei ole mikään selitys, voi nimittäin opetella! Kun aloitin bloggaamisen, niin osasin käyttää iPadia eli hakea asioita googlesta, käyttää facebookia ja sähköpostia. Muuhun en iPadiä tarvinnut, minulla ei ollut edes kunnon tietokonetta käytössä. Sitten päätin opetella miten blogia kirjoitetaan, miten valokuvataan, miten valokuvat käsitellään ja miten ne viedään blogiin. Miten kaikki asetukset toimivat ja paljon, paljon muuta, mikä liittyy teknisiin asioihin. Olen valehtelematta istunut kuulokkeet korvilla ja kuunnellut englanninkielisiä ohjeita You Tubesta tai selannut nettiä neljän vuoden aikana satoja tunteja. Välillä olen jopa itkenyt, kun kaikki tekstit ovat hävinneet blogista tai valokuvat ovat väärän kokoisia eivätkä siirry blogiin. Asioita on ollut kymmeniä, joita en ole osannut tehdä, mutta kaikista olen loppujen lopuksi selvinnyt. Blogi on vaatinut hikeä ja kyyneleitä, mutta onneksi ei verta. Välillä se on valitettavasti aiheuttanut vakaviakin keskusteluja aviomieheni kanssa ajankäytöstäni ja muiden perheenjäsenten huomiotta jättämisestä. Olen paikalla, mutta en läsnä.
Erä nainen sanoi minulle DOPP Helsingissä keväällä, että enään he eivät taistele aamuisin miehensä kanssa kumpiko saa lukea ensin Hesarin. Hän kuulemma ottaa mielummin iPadin ja lukee aamuisin blogini. Tämä oli minusta niin hauska kommentti! Toisin sanoen blogi menee jo Hesarinkin edelle! No, vitsi vitsinä:)
Mutta monta naista on blogi koukuttanut, moni ei kuulemma ikinä olisi uskonut että rupeaa lukemaan blogia tai että jää siihen koukkuun. Tiedän, että tämä piristää monen aamuja tai päivää ja se onkin yksi syy, miksi jaksan tehdä tätä. Se ilo ja positiivisuus kantaa. Iso kiitos siitä teille kaikille!
Röyhelöpaita
Röyhelöpaita on henkäyksen ohut. Röyhelöunelman alla on musta toppi, joka kuuluu paitaan.
Miehustassa on upeat röyhelöt ja muutama nappi. Hihansuissa on kuminauhat, samoin lantion kohdalla. Röyhelöpaita on upea juhlapaita, joka sopii niin hameiden kuin housujenkin kanssa. Röyhelöpaitaa löytyy myös valkoisena, löydät sen verkkokauppamme sivuilta.
Röyhelöpaita sopii loistavasti suoravartaloiselle naiselle, koska vyötärön linjaa on laskettu lantiolle.
- Röyhelöpaita € 149,00 koot 34-42
- Remmikorkokengät € 140,00
Minulla on jalassani samat pitsihousut kun näit ne punaisina yläolevissa kuvissa. Ihanat nämäkin.
Tuotteet löytyvät DOPP Helsingistä.
Pinkillä merkittyjä tuotteita voi tilata myös verkkokaupastamme tai meilillä shop@dopp.fi.
Synttärien kunniaksi, järjestän arvonnan!
Kommentoi tämän postauksen loppuun, millaiset postaukset ilahduttavat sinua tai millaisista postauksista saat eniten ideoita? Kerro myös, jos sinulla on postaustoiveita.
Arpajaisvoittoja ovat:
1 kpl € 200,00 lahjakortti liikkeeseemme
2 kpl € 100,00 lahjakortteja liikkeeseemme
Arvonta päättyy torstaina 22.11. klo. 18.00. Ilmoitan voittajat seuraavassa postauksessa.
Arpaonnea kaikille!
Kauniita, tyylikkäitä asuja/ kokonaisuuksia
Onnea blogille! Parasta ovat saman asun eri käyttövariaatoita esittelevät postaukset.
Paljon Onnea Blogille!
Tämä on ollut päivieni pelastus lukea näitä ihania,kiinnostavia juttuja.Olen oppinut näistä paljon,Kiitos!!
Muuttuumisleikit ja asuste kokonaisuudet kiinnostavat erityisesti
Onnea blogille 🙂 Tämä on tyylikäs ja kuitenkin rento blogi, iso kiitos siitä teille. Pidän erityisesti teemoihin liittyvistä postauksista. Sekä tietysti eri-ikäisten ja kokoisten naisten stailaukset kiinnostaa.
Onnittelut sinulle! Olen seurannut blogiasi melkolailla alusta asti ja hienon kehityskaaren olette kulkeneet. Aiheesi ovat monipuolisia ja niissä on aina kivat kuvat, jotka tukevat sisältöä. Hienosti olet laittanut itsesi likoon!! Trendien esittelyt ja muuttumisleikit ovat kivoja poikkeuksia jo muutoin laadukkaiden päivitysten joukossa ?
Onnittelut blogitaipaleesta! Kiva kun jaksat tätä, tämä on vaan niin ❤️ Tykkään eniten kuukauden nainen -postauksissa, jossa tyylejä eri tilanteisiin mutta toki kaikki tekstit luen!
Onnea blogille ! Luen aika satunnaisesti, mutta tykkään jokatapauksessa. Vaatteista on yleensä mukava lukea ja mielenkiintoisimmat ovat muoti-ideoista kertovat ja ne joissa kerrotaan kuinka samoista vaatteista saa eri asusteilla moniin eri tilaisuuksiin sopivia kokonaisuuksia.
Eniten ilahduttavat muuttumisleikit mutta myös valikoimanne esittely asuyhdistelmin ja maanläheisin aikuisen naisen pukeutumisvinkein ovat mielenkiintoisia ja hyödyllisiä. Näitä toivon jatkossakin!
Mukavia lukuhetkiä, joista saa ideoita ja piristystä päivään ☺
Kivoja uusia ideoita…
Seuraan blogiasi säännöllisesti ja olen saanut paljon vinkkejä miten järkeistän vaatekaappiani ehkä sorru heräteostoksiin. Väripostauksien kautta olen oppinut yhdistelemään muutamasta vaatteesta asukokonaisuuksia. Klassikko vaatteita olen hankkinut, lisäksi olen oppinut rohkeasti asusteilla ja kengillä piristämään sekä vaihtamaan asun erilaiseksi. Blogisi antaa minulle rohkeutta korostaa naisellisuuttani pukeutumisen kautta nostaen itsetuntoani sekä ennen kaikkea tuo iloa ja piristystä harmaaseen arkeen.
Onnittelut ja tosi mielenkiintoinen ja selvät on bloginne!
Onnea blogille! Sitä on kiva seurata ja lukea, saa ideoita ja ainakin silmaniloa ☺ kirjoitat mukavasti ja huomaa että panostat blogiin. Onnea jatkossakin ☺
Kaikesta saa jonkun idean
Onnittelut! Blogi on viihdyttävä ja asiapitoinenkin. Tykkään kun esittelet kuinka tiettyä vaatetta/asua voi käyttää eri yhteyksissä. Miten siiten siitä tulee juhlava ja miten käyttää esim töissä.
Toivottavasti jaksat jatkaa samaan malliin…
Paljon kuvia olevat postaukset ovat mieluisia.
Kaikki asuinspiraatiot ovat erittäin tarpeellisia 🙂
Paljon Onnea Blogille ? Minua kiinnostaa kaikki ihanat ideat ja vinkit toimivaan vaatekaappiin ?
Kaikki kirjoitukset ovat mielenkiintoisia! Hyvä blogikirjoitus oli esim. ”mitä mukaan laskettelureissulle”. Siinä huomasi hyvin kuinka vähillä vaatteilla pärjää kun osaa yhdistellä ne oikein. Nykyään mietin tarkkaan reissuvaatteet, ennen sitä huitaisi laukun täyteen ja silti ei ollut mitään päälle pantavaa….. Jatka Kata samaan malliin, tiedät kyllä mitä me naiset kaipaamme = )
Onnea. Minua kiinnostaa just perus asujen yhdistely, samaa vaatekappaletta eri asukokonaisuuksina 🙂
Onnea blogille ja teille! En ole aktiivinen blogien lukija, mutta kiinnostaa stailausjutut eri ikäisille ja – kokoisille naisille työ- ja vapaa-ajan smart casual pukeutumiseen ja juhlaankin. Myös samojen asujen muuntelu eri tilanteissa. Vaatteiden ja asusteiden pitää olla saavutettavan hintaisia ja tietysti omaan makuun sopivia. Teillä on ihania! Arvonnan musta röyhelöpusero on hurmaava, jos pitää valita.
Paljon onnea! Törmäsin vasta tähän blogiin ig:n kautta ja tosi mielenkiintoisia juttuja! Joku aiemmin mainitsikin, että teema-aiheiset pukeutumiset kiinnostaa!
Onnea blogille. Kiitos, että jaksat sitä ylläpitää.
Blogi on jo nyt hyvä, ellei täydellinen 🙂
Kivoja asukokonaisuuksia, ideoita eri asujen yhdistelemiseen arkeen ja juhlaan. Huomaa, että sinulla on silmää muotiin ja ote on ammattimainen.
Onnea 4-vuotiaalle blogille! Seuraan blogia ja instaa päivittäin. Minua ilahduttaa:
* postaukset, joissa käytetään samaa vaatetta eri käyttötarkoituksiin
* postaukset, joista saa vinkkejä omaan (työ)pukeutumiseen
* postaukset, joissa on vaatteita, joita yhdistelemällä saa erilaisia asuja (esim sinisen vaatekaapin kulmakivet)
* palvelu – on huippua, kun saa kätevästi ja nopeasti tilattua itselle sopivia vaatteita ja asusteita
Työasupostaukset ja eri vaatteiden yhdistely ovat aivan timanttisia.
Muutos/stailausjutut ovat kivoja, ja tietenkin kaikki asupostaukset. Musta asukokonaisuus on tyylikäs, itse mielelläni yhdistelen eri värejä.
Kivoja asukokonaisuuksia ja ystävällinen, asiantunteva henkilökunta 🙂
Kiitos viimeisistä vuosista! Blogissa antaa inspiraatiota erityisesti asukuvat, jotka antavat ideoita omaankin pukeutumiseen ja vaatteiden yhdistelyyn. Myös kuukauden naiset ovat tosi mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa!
On ollut helpotus itselle bongata blogista mieluisa vaate, varata ja hakea, eli helppoa minulle. Kiitos siis myös blogin tarjoamasta palvelusta. Minua kiinnostaa myös nämä eri ikäisille ja varsinkin eri kokoisille tehdyt stailaukset. Blogi, jota tosiaan tulee seurattua päivittäin.
Onnea blogille! Mielenkiintoisia ovat postaukset, joissa käytetään samaa vaatetta eri käyttötarkoituksissa.
Onnea BLOGILLE!
Olen pitänyt erilaisista teema-postauksista, kauniista kuvista ja muuttumisleikeistä eri ikäisille naisille.
Muodonmuutokset on aina mielenkiintoisia seurattavia. Toinen hyvä on kuinka yhdistää joku vaatekappale moneen erilaiseen asuun / tyyliin.
Onnittelut blogille! Parhaita postauksia mielestäni ovat ne, joissa esitellään jokin vaatekaapin kulmakivi, jota eri tavoin yhdistellen saadaan toimivia asukokonaisuuksia eri tilanteisiin.
Pidän siitä, että yksityiskohdat on mietitty, että esimerkiksi kaluspaidan hihat tulisi näkyä neulee alta. Huolella mietitty kokonaisuus tekee kauniista vatteista juhlavia. Pidän myös siitä, että blogissa ei esitellä ”tyrkky”vaatteita, vaan kauniita vaateita, jotka soveltuvat myös työhön.
Kiinnostavimpia postauksia ovat olleet ehdottomasti ihmisten kokonaisvaltaiset muodonmuutokset. Ja vaihtelua ovat tuoneet postaukset, joissa on näkynyt Valoraa ja Gabia.
Asujen yhdistelyideat ovat kiinnostavia. Sekä eri värien miksaus
Onnittelut! Ihana luonnollinen blogi, hyvä just tällaisenaan.
Onnittelut! Kuukauden nainen/muodonmuutokset ovat piristäviä ja kivoja juttuja lukea/katsoa, niistä saa hyviä inspiksiä!
Ajankohtaiset blokkaukset ja ihanat kuvat, jossa tuote näkyy selvästi.
Pidän siitä, että on paljon kuvia. Kuvat kertovat paljon enemmän kuin teksti.
Ihan superia, että jaksat irroittaa aikaasi tähän blogiin. Pursut ideoita ja olet niin ammattilainen tekemisissäsi, että ei voi kuin ihailla. Olen seurannut sinua nyt pari vuotta, siinä ajassa on tapahtunut paljon sinulle ja myös itselle. Olemme samanikäisiä ja jotenkin koen sinut jollain tapaa myös sielunsiskona. Muutaman kerran vasta liikkeessä käyneenä, en ole ehtinyt saada sinulta palvelua, mutta toivottavasti joku kerta onnistuu sekin. Asiakaspalvelu on sinulle number one ja sitä on ilo seurata. Toivoisin muuttumisleikkejä kerran kk ne ovat niin kivoja seurata. Ja kaikenkokoisia ihmisiä..sinä kun olet kropaltasikin niin täykky, että sinun päällä kaikki näyttää hyvältä, mutta entäs me tavalliset tantturat…Kiitos Kata, keep up this good work <3
Erilaisiin juhliin tehdyt kokonaisuudet ?
Heippa! Kuvat ovat superkauniita malleineen mutta minusta niitä on vaatepartta kohden muutama liikaa. On tärkeintä nähdä vaate edestä ja takaa, malli ja istuvuus. Sivusuunnastakin tietysti mutta ”silmä väsyy” jo tuplamäärässä kuvia. Haluaisin nähdä myös enemmän jotain ”pientä hauskaa” arkipukeutumisen piristeenä. Pienen ”kritiikkini” lisäksi haluan kertoa että ihanan Katan ihana dopp ja se mitä Kata avaa elämästään on piristänyt minua osaltaan kovasti äitini viimejouluisen poismenon jälkeen. Rankka vuosi takana mutta elämään on tullut taas enemmän väriä. Vaikka on perhe ja ihanat koirat niin äidistään ei myöskään haluaisi luopua.
Mutta elämä on…. Mutta Onnea Doppiin jatkossakin ja tavataan varmasti myös vaatetuumailujen parissa!
Onnea blogille. Blogin lukeminen kuuluu päivittäisiin rutiineihin 🙂
Tykkään rennon asiantuntevasta tavasta käsitellä erilaisia pukeutumiseen liittyviä aiheita.
Teemoja, vinkkejä yhdistellä erilaisia asuja. Jatka ihmeessä samaan tyyliin.
Hienos katsella näitä yhdistelmä asuja myös varttuneelle ihmisille
Ajankohtaisia pukeutumisvinkkejä on kiva lukea ja sieltä saa aina jotain hyödyllistä itselle.
Teemoihin liittyvät postaukset ovat parhaita, esim. syksyiset takit, pikkujouluasut, työvaatteet, korut… Blogisi on jo nyt tosi kiva!
Uusia yhdistelmiä on kiva kattoo.
Onnea 4-vuotiaalle blogille! Asujen yhdistelyistä on kiva lukea. Kivoja ideoita nuorempaan ja vähän varttuneempaan makuun.