Ihanaa Äitienpäivää! Tästä on tulossa loistava päivä. Sää on muuttunut aurinkoiseksi ja lämpöisemmäksi ja tiedossa on oman perheen vierailu kotonamme. Lapset tulevat syömään tai paremminkin kokkaamaan meille eli saan astua valmiiseen ruokapöytään. He tuovat raaka-aineet mukanaan, laittavat ruoan ja hääräävät keittiössä ja lopuksi siellä on käynyt pieni pyörremyrsky, jonka minä siivoan. Toki he myös siivoaisivat jälkensä, mutta minusta se voi olla minun tehtävä kun he kerta laittavat ruoat. Itseasiassa, jos saan valita työtehtävät, niin annan ruokien kaupassa käynnin ja valmistuksen muille ja siivouksen valitsen itselleni. Minulle siivous ei ole pakkopullaa, vaan terapeuttista työtä. Saan häärätä itsekseni ja lopuksi ihailla työn jälkeä. Nimittäin puhdas ja siisti työnjälki on palkitsevaa 🙂

Postauksen lopusta löytyy housuvideo, missä esittelemme kesän housuja!

 

Tämä on minun 28. Äitienpäivä ja minun äitini 64. Äitienpäivä. Minulla on ollut tapana lähettää äidilleni kukkalähetys Äitienpäiväksi, jos emme ole olleet silloin Vaasassa. Tänä vuonna äitini pyysi, että en lähettäisi hänelle kukkia vaan hän hakisi kukat itse. Näinollen hän saa itse valita mieluisan kimpun. Tiedän, että hän ei olisi suostunut siihen, että laitan kukkakimpun summan hänen tililleen, joten päätimme että tarjoan hänelle lounaan kun olemme kesäkuussa Vaasassa. Muiden lahjojen ostaminen äidille on haastavaa, omien sanojensa mukaan hänellä on jo kaikkea eikä hän tarvitse mitään.

Minä saan iloa, kun saan antaa lahjoja tai ostaa jotain kivaa lapsille. Kun minulta kysytään, mitä haluaisin lahjaksi niin vastaan yleensä kukkia. Mieheni ei edes kysy enään, mitä haluaisin lahjaksi, koska hänellä ei ole aikomustakaan ostaa lahjaa. Tällä en missään nimessä tarkoita sitä, että hän olisi ilkeä tai ei haluaisi ostaa minulle lahjaa, vaan hän tietää, että jos jotain haluan niin sanon sen tai menen itse ostamaan.

Matkoilla ollessamme, mieheni pitää tärkeänä ostaa jotain jotta matkasta jää muisto. Itseasiassa kävimme ostoksilla kun meillä oli 30-vuotis hääpäivä viime joulukuussa. Silloin täydensimme koruvarastoani. Minulle on tärkeää, että saa juuri sitä mistä tykkään ja mitä tiedän, että tulen käyttämään. Löydät 30-vuotispäivä postaukseni täältä.

 

Olin 20-vuotias kun tapasin mieheni. Menimme naimisiin vajaan kolmen vuoden päästä tapaamisesta ja Gabi syntyi viittä päivää aikaisemmin kun täytin 25-vuotta. Tämä nopeus on meidän kummankin geeneissä eli lisää lapsia sai tulla ja mahdollisimman nopeasti, jos vain mahdollista. Mottomme olikin ”kaikki kolme putkeen ja se on siinä”. Olimme onnekkaita, kun toiveemme toteutui. Keskimmäinen poikamme syntyi 1,5 v. Gabin syntymän jälkeen ja kolmas lapsemme, poika syntyi 1,5 v. keskimmäisen jälkeen eli Gabi oli vajaat 3-vuotta, kun hänellä oli jo kaksi pikkuveljeä. Tämän lisäksi meillä oli kaksi bokseri koiraa. Kaikki lapset syntyivät sektiolla, joten varsinkin kolmannen synnytyksen jälkeen muistan, että oli haastavaa, kun ei saanut nostella ja kyykkiä vaikka kotona oli pieniä ihmisiä. Mutta kaikesta selvittiin ja näin jälkikäteen voin todeta, että paremmin kuin hyvin. Aika kuultaa muistot:)

Äitini tuli välillä meille Helsinkiin auttamaan lastenhoidossa ja pitämään kotitaloutta kunnossa. Äitini oli 57-vuotias kun Gabi syntyi ja pojat siihen perään ja he olivat isän kanssa myyneet juuri yrityksensä pois, niin he tulivat meille mielellään. Valitettavasti isäni sairastui melko heti yrityksen myymisen jälkeen ja nukkui pois vuosi sairastumisen jälkeen. Tämä tuntui minusta silloin epäreilulta ja tuntuu vieläkin, koska hän oli tehnyt pikkupojasta asti koko elämänsä töitä ”hullunlailla” ja kun hän olisi hieman saanut hengähtää ja nauttia työnsä hedelmistä ja hänelle rakkaasta golfin peluusta ja oleskelusta Espanjassa, niin kohtalo puuttui peliin. Äitini oli vajaat 60-vuotias, kun hän jäi leskeksi. Tuntuu kerrassaan hirveältä edes ajatella, että jos itse jäisin leskeksi reilun viiden vuoden päästä, miten selviäisin. Vaikka pidän itseäni vahvana naisena, niin kyllä suurin tukipilarini mihin aina voin nojata, on mieheni. Hän on sielunkumppani ja täydellinen luottopakki, tapahtui elämässä mitä hyvänsä. Itseasiassa, hän on meidän koko perheen luottopakki, ei ainoastaan minun.

Luin verkosta surullisia kertomuksia, jossa lasten ja vanhempien, lähinnä nyt tähän ajankohtaan äitien tiet ovat eronneet. Ei olla tekemisissä omien lasten kanssa, omia lastenlapsia ei saa nähdä jne. Nämä kertomukset saavat palan kurkkuuni, sydäntä riipaisee. Mietin, mitä niin pahaa on voinut tapahtua, että tällaiseen tilanteeseen päädytään. En voi uskoa, ettei jokainen äiti suojelisi ja rakastaisi omaa lastaan enemmän kuin ketään muuta.

Rakkauttakin on monenlaista, elämäntilanne on voinut olla vaikea ja haastava, mutta uskon että olosuhteisiin nähden kaikki äidit ovat yrittäneet tehdä parhaansa. Tiedän, että ihmiset kokevat asiat erilailla, toisen yrittäminen ei ehkä ole ollut riittävää. Ei äitinä oleminen ole ollut helppoa, varsinkaan lasten ollessa pieniä. Meidän lapset olivat tukkanuottasilla harva se sekunti ja se todellakin koetteli hermoja. Muistan toivoneeni, että aika menisi ja he kasvaisivat ja saisivat järkeä päähänsä.

Onneksi toivomuksiini on vastattu, he kasvoivat ja heistä tuli toiset ihmiset huomioon ottavaisia, ystävällisiä ja älykkäitä ihmisiä. He opiskelivat itselleen tutkinnot, he ovat hoitaneet työnsä mallikkaasti ja ovat hyvässä vauhdissa rakentaakseen itselleen hyvän elämän. Suurin huolen aiheeni oli lasten ollessa kasvuiässä, että saamme kasvatettua heistä ihmisiä, jotka eivät joudu kaidalle tielle, vaan pystyvät ottamaan oman elämän haltuunsa. On surullisia tarinoita perheistä, joilla elämisen puitteet ovat kunnossa, mutta lapset ajautuvat hakoteille.

Uskon lasten kasvatuksessa vahvasti omaan esimerkkiin. En myöskään ole ns. vapaan kasvatuksen kannattaja. Minun mielestäni lapsia tulee ohjata, neuvoa ja eritoten kannustaa, mutta hienovaraisesti. Spartalainen kuri ei ole mielestäni myöskään oikein, silloin on mahdollisuus kapinahenkeen. Vanhempana oleminen on soutamista ja huopaamista ja tajua ymmärtää, että jokainen lapsi on erilainen, oma itsensä. Jokainen tarvitsee erilaista tukea, kannustusta ja rakkautta.

 

Haluan toivottaa jokaiselle äidille Hyvää Äitienpäivää! Vaikka äiti ei saisikaan tänään lapsia kylään, puhelinsoittoa tai tekstaria, niin sydämestä uskon, että häntä rakastetaan. Ei rakkaus ole kiinni yhdestä Äitienpäivästä vaan kokonaisuudesta. Lapset ovat meillä vain lainassa, meidän tehtävä on suojella heitä kaikelta pahalta ja auttaa heidät omille jaloilleen. Myös heidän ollessa aikuisia, haluan tukea ja olla kumppanin jälkeen seuraavana jonossa auttamasssa, jos apua tarvitaan. Elämä ei ole helppoa, eikä se tästä helpotu. Vaikka näin sanon, niin silti olen luottavainen että lapsemme pärjäävät. He ovat saaneet äidinmaidossa annoksen sitkeyttä, hyvää huumorintajua ja pelisilmää eri tilanteisiin.

Minun elämäni tärkein saavutus on ollut saada kolme lasta. Olen onnellisessa asemassa, koska perheellämme on tiiviit ja läheiset välit, olemme paljon yhdessä ja myös Gabin aviomies ja poikien tyttöystävät ovat sopeutuneet perheeseemme ja ovat mielellään mukana perhetapaamisissa. Tämä on suuri rikkaus, jota arvostan.

 

Tämän postauksen halusin kirjoittaa ilman mainintaa asuistani. Tuntui hyvältä pitkästä aikaa kirjoittaa ajatuksia teille. En ole sitä hetkeen tehnyt, olen ollut totaalisesti työn pauloissa viimeisen vuoden. Vuosi on ollut haasteellinen, mutta on myös pakko todeta, että vuodesta on oppinut paljon. Se potkaisi persuksille, se pisti miettimään elämää ja omaa tekemistä. Se haastoi, se kuritti ja se palkitsi. Kiitos, kun pysyt vuodesta toiseen mukana.

Katso alla oleva video. Postauksen tuotteet tuotetietoineen löytyvät DOPPshop verkkokaupastamme täältä.

Muistathan käydä osallistumassa Äitienpäivä arvontaan täällä.

Palvelemme liikkeessä ma-pe 11-18 ja la 11-16. To 13.5. olemme suljettu.

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 maksetut tilaukset lähtevät samana päivänä. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi