Olen ällikällä päähän lyöty ajan kulusta. Mihin vuosi taas katosi tai mihin viimeiset neljä blogivuotta ovat kadonneet? Neljä vuotta sitten kun kirjoitin ensimmäiset blogipostaukseni, en tosiaan tiennyt mihin pääni työnnän ja mitä bloggaus tuo tullessaan. Tämä oli ihan vieras maailma johon astuin, jonka itse opettelin alusta alkaen, johon olen saanut paljon kannustusta ja josta on tullut paljon positiivistä fiilistä.
Onnea blogi!
Pitsihousut
Nämä pitsihousut ovat kauneimmat housut, jotka olen aikoihin nähnyt. Kauneutensa lisäksi ne näyttävät imartelevilta jalassa ja vieläpä tämän lisäksi ne tuntuvat hyviltä.
Housut ovat ylhäältä istuvat. Niissä ei ole turhia elementtejä eli taskuja ja nappeja. Housuissa on vetoketju toisella puolella lantiota. Housuissa on vuori eli niistä ei näy läpi.
Näissä housuissa minä viihdyn.
- Pitsihousut € 149,00 koot 34-40 punainen ja musta 34-42 (minulla on päälläni koko 34)
Lahkeet ylettyvät nilkkaluun kohdalle. Lahkeissa on kaunis pyöristetty pitsireunus.
Punainen rusettipaita
Oletko huomannut, että tänä syksynä on ollut paljon rusettipaitoja? Hih, hih minähän rakastan rusetteja ja ostan kaikki rusettipaidat liikkeeseen, mitä löydän. Gabi välillä tuppuuttelee, että eikö niitä ole jo tarpeeksi:) Toinen hulluuden kohde on kietaisupaidat ja -mekot, mutta niistä menee sekaisin myös Gabi. Niistä tuotteista kerron myöhemmin.
Punainen rusettipaita on 100% viskoosia. Se sopii ihanasti joulun aikaan, MUTTA mietipäs miltä se näyttää keväällä sinisten farkkujen ja valkoisten tennareiden kanssa! Aivan ihanalta. Ei punaista väriä tarvitse yhdistää pelkästään jouluun, se toimii ympäri vuoden.
Rusettipaidat ovat naisellisia ja pukevia!
- Punainen rusettipaita € 69,95 koot 34-44 (paita vastaa normaalia kokoa)
- Holly korkkarit € 159,00 punainen, beige, musta
- Iltalaukku Högl € 199,00 punainen, beige, musta
Tämä tyyliblogi on tuonut elämääni paljon iloa. Minua ilahduttaa uskolliset lukijat ja kommentit, mitä kirjoitatte minulle tai sanat, mitä sanotte kun käytte liikkeessä. En ole saanut kasvotusten yhtään negatiivista kommenttia neljän vuoden aikana. Kautta rantain kuulin silloin aluksi lähinnä ihmettelyä, miten olen uskaltanut laittaa itseni likoon ja miten minulla on aikaa tehdä blogia useasti viikossa. Joku oli myös sanonut, että helppoahan se on, kun on ”nätti ja laiha”. Hah, hah! Voin luvata, että blogi on PALJON muutakin kuin olla kuvissa ”nättinä ja laihana”.
Mietin blogin aloittamista kauan, lähes kaksi vuotta. Pyörittelin sellaisia kysymyksiä päässäni, että kuinka osaan valokuvata, jaksanko kirjoittaa blogia säännöllisesti, onko minulla aiheita mistä kirjoittaa, saanko paljon negatiivisia kommenteja, tuleeko siitä täysi farssi ja kaikki nauravat minulle? Ja tärkein kysymys, osaanko kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jota on miellyttävä lukea. Kaikki pelkoni ovat olleet turhia. Valokuvaus, säännöllisyys ja aiheet eivät ole tuottaneet ongelmia. Negatiiviset kommentit ovat yhden käden sormilla laskettavissa, farssia siitä ei ole tullut, muiden nauramisesta en onneksi tiedä ja tekstini on kuulemma persoonallista ja rentoa.
Olen pitkäjänteinen tekemisissäni. Siksi mietin kauan, onnistuuko minulta blogin tekeminen. Jos nimittäin blogin aloittaa, tulee sitä tehdä säännöllisesti ja kunnolla. Kun katsoo yritysblogeja, niin varsin usein viimeisin päivitys on tehty puoli vuotta sitten ja sitä edellinen toiset puolivuotta sitten. Tämä ei ole lukijalle mielekästä ja itse en ainakaan saa yrityksestä kovin hyvää kuvaa, jos näin toimitaan.
” Se, joka leikkiin ryhtyy, niin leikin kestäköön ja jatkakoon sitä niin kauan kuin sen aika on. ”
Ihmiset sanovat, että he eivät voi tehdä jotain, koska eivät osaa. Minusta se ei ole mikään selitys, voi nimittäin opetella! Kun aloitin bloggaamisen, niin osasin käyttää iPadia eli hakea asioita googlesta, käyttää facebookia ja sähköpostia. Muuhun en iPadiä tarvinnut, minulla ei ollut edes kunnon tietokonetta käytössä. Sitten päätin opetella miten blogia kirjoitetaan, miten valokuvataan, miten valokuvat käsitellään ja miten ne viedään blogiin. Miten kaikki asetukset toimivat ja paljon, paljon muuta, mikä liittyy teknisiin asioihin. Olen valehtelematta istunut kuulokkeet korvilla ja kuunnellut englanninkielisiä ohjeita You Tubesta tai selannut nettiä neljän vuoden aikana satoja tunteja. Välillä olen jopa itkenyt, kun kaikki tekstit ovat hävinneet blogista tai valokuvat ovat väärän kokoisia eivätkä siirry blogiin. Asioita on ollut kymmeniä, joita en ole osannut tehdä, mutta kaikista olen loppujen lopuksi selvinnyt. Blogi on vaatinut hikeä ja kyyneleitä, mutta onneksi ei verta. Välillä se on valitettavasti aiheuttanut vakaviakin keskusteluja aviomieheni kanssa ajankäytöstäni ja muiden perheenjäsenten huomiotta jättämisestä. Olen paikalla, mutta en läsnä.
Erä nainen sanoi minulle DOPP Helsingissä keväällä, että enään he eivät taistele aamuisin miehensä kanssa kumpiko saa lukea ensin Hesarin. Hän kuulemma ottaa mielummin iPadin ja lukee aamuisin blogini. Tämä oli minusta niin hauska kommentti! Toisin sanoen blogi menee jo Hesarinkin edelle! No, vitsi vitsinä:)
Mutta monta naista on blogi koukuttanut, moni ei kuulemma ikinä olisi uskonut että rupeaa lukemaan blogia tai että jää siihen koukkuun. Tiedän, että tämä piristää monen aamuja tai päivää ja se onkin yksi syy, miksi jaksan tehdä tätä. Se ilo ja positiivisuus kantaa. Iso kiitos siitä teille kaikille!
Röyhelöpaita
Röyhelöpaita on henkäyksen ohut. Röyhelöunelman alla on musta toppi, joka kuuluu paitaan.
Miehustassa on upeat röyhelöt ja muutama nappi. Hihansuissa on kuminauhat, samoin lantion kohdalla. Röyhelöpaita on upea juhlapaita, joka sopii niin hameiden kuin housujenkin kanssa. Röyhelöpaitaa löytyy myös valkoisena, löydät sen verkkokauppamme sivuilta.
Röyhelöpaita sopii loistavasti suoravartaloiselle naiselle, koska vyötärön linjaa on laskettu lantiolle.
- Röyhelöpaita € 149,00 koot 34-42
- Remmikorkokengät € 140,00
Minulla on jalassani samat pitsihousut kun näit ne punaisina yläolevissa kuvissa. Ihanat nämäkin.
Tuotteet löytyvät DOPP Helsingistä.
Pinkillä merkittyjä tuotteita voi tilata myös verkkokaupastamme tai meilillä shop@dopp.fi.
Synttärien kunniaksi, järjestän arvonnan!
Kommentoi tämän postauksen loppuun, millaiset postaukset ilahduttavat sinua tai millaisista postauksista saat eniten ideoita? Kerro myös, jos sinulla on postaustoiveita.
Arpajaisvoittoja ovat:
1 kpl € 200,00 lahjakortti liikkeeseemme
2 kpl € 100,00 lahjakortteja liikkeeseemme
Arvonta päättyy torstaina 22.11. klo. 18.00. Ilmoitan voittajat seuraavassa postauksessa.
Arpaonnea kaikille!
On ollut mukava lukea erilaisia vinkkejä pukeutumiseen. Musta on suosikkini.
Ihana blogi ja ihana Kata❤️!
Blogista ja liikkeessä saa aina hyviä asuvinkkejä. Matkoista on myös mukava lukea! Jatka samaan malliin!
Selkeät asukuvat ja vaikkapa se mitä matkalle mukaan postaus! Monesti näistä innostuneena käyn jossain vaiheessa sovittamassa itsellenikin niitä…
Tylsää ja ideatonta blogia ei ole tainnut ollakaan. Useimmista löytyy aina jokin kiva vinkki tai hyvä pohdittava näkökulma pukeutumiseen ja elämään yleensäkin.
Kaikki postaukset on luettu huolella ja otettu vinkit taskuun, kiitos niistä!
Kuitenkin olisi kiva, jos jutussa on kuvattu esim. mekko juhlavasti asustettuna ja maininta, että sen voi pukea arkeen pienillä muutoksilla, niin kuva myös siitä. Lisäksi pienen naisen pukeutumisvinkit olisivat tervetulleita!
Aivan upeat asut, molemmat sekä punainen että musta!
Asukokonaisuuspostaukset ovat kivoja.
Mustana. Arkeen ja juhlaan löytyy vinkkejä, kiitos niistä.
Punainen on ihanan pirteä ja jouluinen!
Pidän postauksista joissa muutamalla vaatteella teet eri yhdistelmiä moneen menoon. Matkagarderoobista ja matkoista saa ideoita omaan matkavaatetukseensa ja reissuihin!
Ainoa blogi jota säännöllisesti seuraan. Kiitos kun jaksat!
Pukeutumisvinkit työhön ja juhlaan kiinnostavat. Hienoa, kuinka kauniisti blogeissa käsitellään erilaisia vartalotyyppejä. Ei ongelmien kautta, vaan tuoden parhaat puolet esiin.
Erilaisia tyylejä sekä vähän aina tulevaa mitä seuraava sesonki tuo tullessaan, myös kengät luonnollisesti kiinnostaa. Aikuisen naisen ajaton tyyli. Siitä olen pitänyt kun teidän asukokonaisuuskuvissa on myös väriä ?
Aikuisen naisen persoonallisia asuja arkeen ja juhlaan.
Molemmat asut ovat tosi ihania. Itselleni valitsisin mustan.
Työvaate-postaukset kivoja
Ihana punainen asu!Kiva,että on kaikki asusteet myös mukana!
Ihana punainen ❤. Erilaisia tyylejä kiva nähdä, arkeen ja juhlaan.
Vaatteiden muunneltavuus ja asustus esim. yksi hame/housut paitapuserolla, neuleella, takilla, huiveilla. Sitten malleiksi myös vähän isompiakin tyttöjä esim. sinä ja joku toinen, koko sieltä isommasta päästä. Joo ja joskus käytännössä eri vartalotyyppi malleja eri asukokonaisuuksissa. No, tais tulla liian vaivalloisia ehdotuksia.
Eniten ideoita saan postauksista, jotka liittyvät työpukeutumiseen – siistit ja helppohoitoiset vaatteet, joista saa muutamalla kikalla juhlavammankin kokonaisuuden.
Pitkänä naisena myös vinkit pitkäraajaiselle kiinnostavat.
Arki ja juhlavaatteet ??Musta on lempiväri,mustat pitsihousut aivan upeat !
Musta on tyylikäs aina
Minua ilahduttavat kuvat ja postaukset vastteista, jotka piristävät arkea. Juhlavaatteita tarvitsen kovin harvoin.
Pukeutumisvinkit ja erilaiset asukokonaisuudet kiinnostavat. Aikuisen naisen ajaton tyyli tulee eri postauksissa hienosti esiin.
Musta asu näyttää upealta.
Tykkään kaikista asukokonaisuus postauksista.
Rintavana, persevänä ja persjalkaisena olisi kiva nähdä vaatteita eri kroppaisilla naisilla. Kapselipukeutuminen olisi myös mielenkiintoinen