Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Naiselliset fyrrykanttipaidat

Näyttävä yläosa ei muuta tarvitse kaverikseen, kuin yksinkertaisen alaosan, on se sitten housut tai hame. Fyrrykanttipaidan tulee saada loistaa päätähtenä asussa, mutta se kelpuuttaa kaverikseen myös näyttäviä asusteita esim. korvakorut, hiuspannan, laukun ja kengät. Mutta asusteet ovatkin eri asia kuin vaatteet.

 

Tämä yläosa on ihana myös alaspäin levenevän hameen yläosaksi tai vastaavasti leveiden yläosien kaveriksi, koska nehän tarvitsevat vastaavasti kapean ja siron yläosan.

 

Cassandra tekstiilinahka housut

Cassandra housut ovat nahan näköistä viskoosia. Housut voi pestä pesukoneessa. Housuissa on leveä kuminauha vyötärö, joka ylettyy hyvin navan päälle. Housut ovat istuvat ylhäältä ja reisistä. Lahkeet ovat suorat eli  ne loppuvat noin nilkkoihin. Housut ovat edulliset vartalolle. Minulla on housuista päällä koko XS.

 

Estel midihame

Estel hameessa on kaunis malli. Hameen vyötärönauhan sisällä on kuminauhakuja. Hame on leikattu vinottain eli se istuu loistavasti lantiolta ja kapenee alaspäin ja helma on hieman ulospäin levenevä eli hame on merenneitomallinen. Hame on kaunis vartalolle. Minulla on hameesta päällä koko S.

 

Astrid off-shoulder paita

Astrid off-shoulder paidassa on leveähkö fyrrykantti kaula-aukossa, jota kiertää kuminauha, joten paidan voi vetäistä olkapäiden alapuolelle tai kuten minulla on, olkapäiden sivuille. Malliltaan paita on vartalon myötäinen ja se ylettyy lantiolle. Hihat ovat täyspitkät. Minulla on paidasta päällä koko S/M. Paita joustaa ja on ihanan tuntuinen päällä.

 

Vinkki! Muista aina jättää hieman ryppyjä vartalon keskikohdalle eli älä vedä paitaa ihan suoraksi ja pitkäksi alaosan päälle. Tällä tempulla saa häivytettyä massukkaa 🙂

 

Katso Reels!

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 tehdyt tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin ma-pe liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi

Tuotteen varaus liikkeeseen: Mikäli haluaa varata tuotteen liikkeeseen ja tulla sovittamaan, tulee se tehdä verkkokaupan kautta ja valita maksutavaksi ”Nouto Liikkeestä”. Tällöin tuote on sivussa ja noudettavissa liikkeestämme seuraavaan arkipäivään klo. 18.00 saakka. Mikäli noutoa ei tapahdu tähän mennessä, varaus perutaan. Verkkokaupasta tehty tuotevaraus maksetaan noudettaessa. Jos tilausta tehdessä tilauksessa lukee “Jälkitoimitus” laitamme tekstiviestin, kun tuote on saapunut liikkeeseemme.

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

12 kommenttia

  1. ❤️🖤 ja 🤎🖤!
    Onnea isovanhemmille!
    Onnea äidille ja onnea isälle!
    Onnea pienelle perheenlisälle! 💐

  2. Pirtsakka punainen väri tähän vuodenaikaan puserossa. Onnea koko perheelle ilon tuojasta pienoisesta! Toivon onnea suurta ja syvää sekä kaikkea hyvää!

    • Hei Anne! Punainen on kerrassaan pirteä! Kiitos paljon 🙂 Mukavaa viikkoa, Kata

  3. Lämpimät onnittelut tyttövauvan johdosta niin vanhemmille kuin myös isovanhemmille!!!

    • Hei Kirsi! Jep, 8 päivää sitten tuli maailmaan pieni tyttö 🙂 Mukavaa viikkoa, kata

  4. Tuntuu siltä, että näyttävät ja juhlavat asut on nyt se syksyn juttu. Ihanat Astrid off shoulder-paidat! Paidat istuvat hyvin päällä ja antavat asuun espanjalaista fiilistä. Alkoi ihan flamenco soimaan korvissa, mieli reissasi aurinkoon ja lämpöön eikä ihme, kun katsoo ikkunasta ulos. Syksy on todellakin saapunut. Punainen piristää ja musta on aina tyylikäs.

    Itse olen aivan hullaantunut Cassandra tekstiilinahka housuihin ja konjakki värisenä ne on chic. Viilettelin ne päällä viikolla ja yhdistelin niihin neuleen, mutta Astrid puserolla niistä saisi pieneen menoon sopivan. Sopisiko punainen pusero konjakki housujen kanssa? Kata?

    Hameita ei koskaan voi olla liikaa olen sitä mieltä. Hameet on nykyään heikkouteni, kun ymmärsin niitä olevan laidasta laitaan: ministä maksiin jne.
    Estel midihame on naisellinen ja kaunistaa kantajaansa. Oikea täysiverinen ja asustamalla se sopii mihin vain.

    Ihana postaus sunnuntaita piristämään. Korvakoruihin iskin silmäni ja nyt ne on selattava verkkokaupasta tarkemmin.
    Pikku piristys ja asusteena oiva keino saada ilmettä olemukseen.

    • Hei Jaana! Ihanaa kun tykkäsit 🙂 Korvakoruja on tullut paljon lisää, ne täytyykin kuvata pian verkkokauppaan 🙂 Cassandra housut ovat ihanat, itsekin olen käyttänyt niitä tosi paljon. Hmm…mielummin itse laittaisin mustaa, vaalean eri sävyjä ja tummansinistä konjakkiin housuun, ovat tyylikkäämpiä asukokonaisuuksia, myös esim. Blaza kullavärinen neule konjakkiin olisi ihana 🙂 Mukavaa viikkoa, Kata

  5. Tyrmäävä punainen Astrid paita.Onnea mummille.

    • Hei Annamaija! Punainen on tyrmäävä tosiaankin 🙂 Kiitos! Kata