ALE vietiin käsistämme tänä talvena ennätysvauhtia! Se oli nopein alennusmyynti 21-vuoden aikana ja olemme siitä hyvin iloisia, koska uutuudet tarvitsevat tilaa! Meille on saapunut paljon kevään uutuuksia ja lisää saapuu päivittäin. Laitoin kuvia liikkeestämme ja kerron hieman tuotteista.
Minun suosikkinurkkauksestani löytyy sinisen ja beigen eri sävyjä sekä valkoista. Valkoinen paitapusero on se kevään juttu ja niitä meiltä löytyy jo useita eri kauluksilla ja eri pituuksilla. Beiget neuleet samoin sinisen eriväriset neuleet toimivat ympäri vuoden. Etualalta löytyy pilkahdus armeijan vihreätä. Ne ovat Cargo housut, jotka löytyvät myös uutena cafe latte sävynä.
Sininen ja sen eri sävyt tulevat olemaan kevään ykkäsvärejä
Etualalla näkyy Opal villakangasliivi. Opal liivi kuuluu minun suosikkituotteisiini. Tulen pukemaan sen viileämpinä kesäiltoina mekkojen päälle. Tulen käyttämään sitä Ponchon asemasta. Liivin alla on yksi paitsikoista, jotka ovat kevään suosikkituotteita. Vaaleita housujakin meiltä jo saa, jopa valkoisia farkkuja 🙂
Culotteshousut ovat myös kevään housutrendi ja niistä lisää sunnuntain asupostauksessa
Raitaneuleet ovat kevään iso trendi! Niitä meiltä löytyy useita ja stailausvideon niistä lupaan teille ensi viikolla. Mehän olemme tunnettuja hyvin istuvista housuista kaikille vartalotyypeille eli meiltä löytyy farkkuja, rentoja housuja ja siistimpiä housuja.
Ikkunalta, ennenkuin kevään tennarit ja Panchicit valtaavat tilan, löytyy kotoilutossuja. Evelina tossut ovat uusin tossumalli eli se näkyy ensimmäisellä ja keskimmäisellä hyllyllä vasemmalla puolella. Kun joulu on siivottu pois, on kiva laittaa kotia. Itse laitoin punaiset tyynyt pois ja täytin sohvamme maanläheisillä torkkupeitoilla ja pellavaisilla tyynyillä.
Panchic tennarit saapuvat liikkeeseemme noin viikon kuluttua. Värit tulevat olemaan valkoinen, vaaleansininen, tummansininen, beige ja musta. Ennakkovaraukset shop@dopp.fi
Punainen on kerrassaan hemaisevan sävyinen! Odotamme punaista midimekkoa saapuvaksi lähipäivinä. Mel farkut ovat juuri ne farkut, jotka tulevat löytymään meiltä tänä keväänä useissa eri pesuissa. Niissä on korkea vyötärö eli ne ovat ihanat päällä.
Siellä ne valkoiset mel farkutkin pilkahtavat ja samoin cafe latte väriset cargo housut. Sunnuntain asupostauksessa tullaan näkemään vasemmalla puolella olevat sinikukkainen asuyhdistelmä ja oikealla puolella oleva mustavalkoinen asuyhdistelmä. Ihania mekkoja, jotka ovat ihan uudenmallisia.
Olemme saaneet ihanaa palautetta hiuspannoistamme, koska ne eivät paina korvien taustaa. Lisää hiuspantoja on tulossa kevään aikana, myös pellavaisina.
Vaalea Naia teddytakki oli suosikkivatteeni Rukalla. Yhdistin siihen mustat legginsit ja karvatossut ja kotoiluasuni oli siinä.
Dopphome tuotteita saapuu lisää, mm. vohvelisia pääpantoja ja hiuspyyhkeitä. Luotamme Dopphomessa klassisiin ja pitkäkestoisiin väreihin ja malleihin, mutta jonkin kivan piristyruiskeen tuomme kevään uutuuksiin.
Tiedustelut shop@dopp.fi koska kaikki kuvien tuotteet eivät ole vielä Doppshop verkkokaupassa. Verkkokauppa löytyy täältä.
Muistathan seurata meitä Instagramissa @dopphelsinki ja Facebookissa DOPP. Jos haluat ajankohtaista informaatiota ensimmäisten joukossa niin tilaa uutiskirje täältä.
Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 maksetut tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi
Silmä lepäsi tätä postausta lukiessa. Kauniita vaatteita siistissä järjestyksessä ja ihana maistiais esittely keväästä. Dopp aikuisen naisen kalorivapaa karkkikauppa.
Innolla odotan kevättä: culotteshousuja, farkkuja, panchic tennareita, pantoja, raitaneuleita ja värien loistoa. Taatusti saamme uusia vinkkejä pukeutumiseen ja miten yhdistellä mitäkin yhteen.
Itse lupasin vuoden alussa, että siedätän ja otan käyttöön vaatteissa jonkun uuden jutun tai värin. Kenties se on culotteshousut tai joku muu juttu.
Rusettipuserot, vekkarit ja ruutuhousut olivat ennen minulle kauhistus, mutta nyt olen aivan myyty niihin. Kata sai minut uskomaan, että vekkarit eivät kaikki pönäköitä, rusettipaidat eivät ole liian tätimäisiä eivätkä ruutuhousut levennä. Oppia ikä kaikki ja iso kiitos kuuluu Katalle, joka innostaa kokeilemaan rohkeasti ja sanoo rehellisesti mikä sopii kuten muutkin Doppin myyjät. Kunniotan sitä ammattitaitoa mitä Doppista löytyy vaatepulmiin. Koskaan ei tule hutiostoksia; ei Doppista eikä sen verkkokaupasta.
Ei ihme, että ale meni nopsaan tänä vuonna. Huipputuotteita ja hinnat kohdillaan. Itsekin onnesta mykkyrästä alelöytöihini ja tuotteet ovat ajattomia sekä laadukkaita että sopivia, vaikka verkkokaupasta tällä kertaa shoppasin. Lähipiiri nauroi, että aikamoinen kotkan silmä skanneri ja kovalevy muistina sillä Katalla, kun muistaa asiakkaiden kootkin. Arvostan ja iloitsen, että on Kata ja Dopp.
Hei Jaana! Kiitos, ihana kommentti 🙂 Ihanaa, kun olet ollut avoin uusille tuotteille! ja suosittelen ehdottomasti että sovitat culottes housuja. Ne sopivat sinulle ihan varmasti. Ihanaa, kun ei tule hutiostoksia! Huoh, ne ovat niiiiin turhia ja rasittavia. Se on kuin rahaa laittaisi vessanpöntöstä alas. Mikään ei ole kalliimpi vaatekaapissa kuin täysin fiasko vaate, jota ei pue päällensä. Minulla on hyvä muisti, mikä koskee vaatteita, tämän myönnän. Mutta muut muistini aiheet ovat valikoivia 🙂 Mukavaa iltaa, Kata
Herkullisen värinen punainen toppi ja kultanappinen sininen takki.Kaunis valkoisten housujen kanssa.
Hei Anna-Maija! No jep, ihana yhdistelmä! T. Kata
Upealta näyttää! Missä väreissä Culotteshousuja tulee? Miltä ne näyttäisivät tuon yhdessä kuvassa olevan tummansinisen bleiserin kanssa, kävisivätkö yhteen? Ovatko culotteshousut hyvännäköiset lyhyellä, päärynänmuotoisella/alapainoitteisella vartalotyypillä? Eli toiveissa siis hyviä vinkkejä culotteshousujen käytöstä… Teillä on kyllä hyviä vinkkejä aina riittänyt 🙂
Hei Marianne! Kiitos 🙂 Culottes housuja löytyy tosiaan mustina ja beigenä. Jep, kyllä kävisivät yhdessä. Näithän culottes housu videon ja vinkit miten ne puetaan sunnuntain postauksessa. Eli pidä värit yhtenäisenä, varsinkin A-vartaloisena alaosa (housut, sukat, kengät) niin hyvä tulee ja korolliset nilkkurit/kengät ovat myös pukevat culottes housujen kanssa. Mukavaa viikkoa, Kata