Olen ällikällä päähän lyöty ajan kulusta. Mihin vuosi taas katosi tai mihin viimeiset neljä blogivuotta ovat kadonneet? Neljä vuotta sitten kun kirjoitin ensimmäiset blogipostaukseni, en tosiaan tiennyt mihin pääni työnnän ja mitä bloggaus tuo tullessaan. Tämä oli ihan vieras maailma johon astuin, jonka itse opettelin alusta alkaen, johon olen saanut paljon kannustusta ja josta on tullut paljon positiivistä fiilistä.
Onnea blogi!
Pitsihousut
Nämä pitsihousut ovat kauneimmat housut, jotka olen aikoihin nähnyt. Kauneutensa lisäksi ne näyttävät imartelevilta jalassa ja vieläpä tämän lisäksi ne tuntuvat hyviltä.
Housut ovat ylhäältä istuvat. Niissä ei ole turhia elementtejä eli taskuja ja nappeja. Housuissa on vetoketju toisella puolella lantiota. Housuissa on vuori eli niistä ei näy läpi.
Näissä housuissa minä viihdyn.
- Pitsihousut € 149,00 koot 34-40 punainen ja musta 34-42 (minulla on päälläni koko 34)
Lahkeet ylettyvät nilkkaluun kohdalle. Lahkeissa on kaunis pyöristetty pitsireunus.
Punainen rusettipaita
Oletko huomannut, että tänä syksynä on ollut paljon rusettipaitoja? Hih, hih minähän rakastan rusetteja ja ostan kaikki rusettipaidat liikkeeseen, mitä löydän. Gabi välillä tuppuuttelee, että eikö niitä ole jo tarpeeksi:) Toinen hulluuden kohde on kietaisupaidat ja -mekot, mutta niistä menee sekaisin myös Gabi. Niistä tuotteista kerron myöhemmin.
Punainen rusettipaita on 100% viskoosia. Se sopii ihanasti joulun aikaan, MUTTA mietipäs miltä se näyttää keväällä sinisten farkkujen ja valkoisten tennareiden kanssa! Aivan ihanalta. Ei punaista väriä tarvitse yhdistää pelkästään jouluun, se toimii ympäri vuoden.
Rusettipaidat ovat naisellisia ja pukevia!
- Punainen rusettipaita € 69,95 koot 34-44 (paita vastaa normaalia kokoa)
- Holly korkkarit € 159,00 punainen, beige, musta
- Iltalaukku Högl € 199,00 punainen, beige, musta
Tämä tyyliblogi on tuonut elämääni paljon iloa. Minua ilahduttaa uskolliset lukijat ja kommentit, mitä kirjoitatte minulle tai sanat, mitä sanotte kun käytte liikkeessä. En ole saanut kasvotusten yhtään negatiivista kommenttia neljän vuoden aikana. Kautta rantain kuulin silloin aluksi lähinnä ihmettelyä, miten olen uskaltanut laittaa itseni likoon ja miten minulla on aikaa tehdä blogia useasti viikossa. Joku oli myös sanonut, että helppoahan se on, kun on ”nätti ja laiha”. Hah, hah! Voin luvata, että blogi on PALJON muutakin kuin olla kuvissa ”nättinä ja laihana”.
Mietin blogin aloittamista kauan, lähes kaksi vuotta. Pyörittelin sellaisia kysymyksiä päässäni, että kuinka osaan valokuvata, jaksanko kirjoittaa blogia säännöllisesti, onko minulla aiheita mistä kirjoittaa, saanko paljon negatiivisia kommenteja, tuleeko siitä täysi farssi ja kaikki nauravat minulle? Ja tärkein kysymys, osaanko kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jota on miellyttävä lukea. Kaikki pelkoni ovat olleet turhia. Valokuvaus, säännöllisyys ja aiheet eivät ole tuottaneet ongelmia. Negatiiviset kommentit ovat yhden käden sormilla laskettavissa, farssia siitä ei ole tullut, muiden nauramisesta en onneksi tiedä ja tekstini on kuulemma persoonallista ja rentoa.
Olen pitkäjänteinen tekemisissäni. Siksi mietin kauan, onnistuuko minulta blogin tekeminen. Jos nimittäin blogin aloittaa, tulee sitä tehdä säännöllisesti ja kunnolla. Kun katsoo yritysblogeja, niin varsin usein viimeisin päivitys on tehty puoli vuotta sitten ja sitä edellinen toiset puolivuotta sitten. Tämä ei ole lukijalle mielekästä ja itse en ainakaan saa yrityksestä kovin hyvää kuvaa, jos näin toimitaan.
” Se, joka leikkiin ryhtyy, niin leikin kestäköön ja jatkakoon sitä niin kauan kuin sen aika on. ”
Ihmiset sanovat, että he eivät voi tehdä jotain, koska eivät osaa. Minusta se ei ole mikään selitys, voi nimittäin opetella! Kun aloitin bloggaamisen, niin osasin käyttää iPadia eli hakea asioita googlesta, käyttää facebookia ja sähköpostia. Muuhun en iPadiä tarvinnut, minulla ei ollut edes kunnon tietokonetta käytössä. Sitten päätin opetella miten blogia kirjoitetaan, miten valokuvataan, miten valokuvat käsitellään ja miten ne viedään blogiin. Miten kaikki asetukset toimivat ja paljon, paljon muuta, mikä liittyy teknisiin asioihin. Olen valehtelematta istunut kuulokkeet korvilla ja kuunnellut englanninkielisiä ohjeita You Tubesta tai selannut nettiä neljän vuoden aikana satoja tunteja. Välillä olen jopa itkenyt, kun kaikki tekstit ovat hävinneet blogista tai valokuvat ovat väärän kokoisia eivätkä siirry blogiin. Asioita on ollut kymmeniä, joita en ole osannut tehdä, mutta kaikista olen loppujen lopuksi selvinnyt. Blogi on vaatinut hikeä ja kyyneleitä, mutta onneksi ei verta. Välillä se on valitettavasti aiheuttanut vakaviakin keskusteluja aviomieheni kanssa ajankäytöstäni ja muiden perheenjäsenten huomiotta jättämisestä. Olen paikalla, mutta en läsnä.
Erä nainen sanoi minulle DOPP Helsingissä keväällä, että enään he eivät taistele aamuisin miehensä kanssa kumpiko saa lukea ensin Hesarin. Hän kuulemma ottaa mielummin iPadin ja lukee aamuisin blogini. Tämä oli minusta niin hauska kommentti! Toisin sanoen blogi menee jo Hesarinkin edelle! No, vitsi vitsinä:)
Mutta monta naista on blogi koukuttanut, moni ei kuulemma ikinä olisi uskonut että rupeaa lukemaan blogia tai että jää siihen koukkuun. Tiedän, että tämä piristää monen aamuja tai päivää ja se onkin yksi syy, miksi jaksan tehdä tätä. Se ilo ja positiivisuus kantaa. Iso kiitos siitä teille kaikille!
Röyhelöpaita
Röyhelöpaita on henkäyksen ohut. Röyhelöunelman alla on musta toppi, joka kuuluu paitaan.
Miehustassa on upeat röyhelöt ja muutama nappi. Hihansuissa on kuminauhat, samoin lantion kohdalla. Röyhelöpaita on upea juhlapaita, joka sopii niin hameiden kuin housujenkin kanssa. Röyhelöpaitaa löytyy myös valkoisena, löydät sen verkkokauppamme sivuilta.
Röyhelöpaita sopii loistavasti suoravartaloiselle naiselle, koska vyötärön linjaa on laskettu lantiolle.
- Röyhelöpaita € 149,00 koot 34-42
- Remmikorkokengät € 140,00
Minulla on jalassani samat pitsihousut kun näit ne punaisina yläolevissa kuvissa. Ihanat nämäkin.
Tuotteet löytyvät DOPP Helsingistä.
Pinkillä merkittyjä tuotteita voi tilata myös verkkokaupastamme tai meilillä shop@dopp.fi.
Synttärien kunniaksi, järjestän arvonnan!
Kommentoi tämän postauksen loppuun, millaiset postaukset ilahduttavat sinua tai millaisista postauksista saat eniten ideoita? Kerro myös, jos sinulla on postaustoiveita.
Arpajaisvoittoja ovat:
1 kpl € 200,00 lahjakortti liikkeeseemme
2 kpl € 100,00 lahjakortteja liikkeeseemme
Arvonta päättyy torstaina 22.11. klo. 18.00. Ilmoitan voittajat seuraavassa postauksessa.
Arpaonnea kaikille!
Onnea 4-vuotiaalle ja ennen kaikkea sinulle Kata blogin ”äitinä”! Olen jäänyt positiivisesti koukkuun blogiisi, kiva katsoa hyviä, kivoja ja trendikkäitä asukokonaisuuksia ja stailauksia sekä poimia vinkkejä omaan pukeutumiseen. Lähes jokaisen bloggauksen luettua tulee tunne että tuon ja tuon haluaisin itselleni. 🙂 DOPP on tullut tutuksi, aina löytyy ihanuuksia. Samoin ammattitaitosi ja asiakkaan huomioiminen ovat huippuluokkaa, näet asiakkaan eteen vaivaa. Toki kaikki DOPP:n tytöt ovat ammattilaisia.
Onnea blogille ja sen sankarittarelle! ?Blogistasi saa hyviä vinkkejä arki-sekä juhlapukeutumiseen, vartalotyypit huomioiden. On ihanaa luottaa makuusi ja värisilmääsi liikkeessä asioidessa, omat virhe ostokset siis vähentyneet. Jatka samalla mallilla, blogi tuo paljon iloa meille tavallisille mutta naisellisille naisille. Se on minusta mottosi.. Uskalla olla nainen ja näytä se! Kiitos siitä!
Jag tycker om inläggen där du berättar om säsongens nyheter, och också då tipsar om hur man kan kombinera olika plagg. Det har också varit roligt att läsa hur man kan tänka kring att packa inför en resa.
Men alla inlägg är bra! Bloggen är superfin, och din kreativitet och uthållighet är imponerande.
Ihana blogi, arjen ilostuttaja, kuin odotettu vieras? Ihan koukussa, mutta hyvä koukku kai tämä on. Esteettisyys tuo elämän iloa.
Arkipukeutuminen kiinnostaa?
Itse asiassa hyvin monenlaisista postauksista saa ideoita, kun katselee ennakkoluulottomasti. Arki on parasta!
Blogi on hyvä juuri tälläisenä kun on tällä hetkellä. Arkipukeutumiseen on aina kiva saada vinkkejä mutta tietysti näin juhlakaudella vinkit juhlapukeutumiseen kiinnostaa!
Kiitos hyvistä pukeutumisvinkeistä. Minua kiinnostaa vinkit eri asujen yhdistämisestä ja eri vartalotyypeille sopivat mallit. Olen tilannut myös verkkokaupan kautta ja ostokset ovat olleet onnistuneita ja palvelu nopeaa.
Eniten kiinnostaa, miten samasta asusta, sen osista tai kokonaisuudesta saa yhdistelemällä tai lisäämällä jotain pientä sekä arkeen, että juhlaan sopivan. Kuukauden asut kivoja katsoa!
Arki joskus juhlapukeutuminen. Punainen, mutta itse laittaisin valkoisen puseron ja matalammat korot
Kuukauden nainen -stailaukset mielenkiintoisia itselleni. Kun olen 170 cm ja kokoa 42, eivät samat vaatteet kuin sinun kokoasi 34 aina sovi. Yli 4-5 sentin koroissa ei myöskään viihdy pitkä ihminen. Väriyhdistelmäsi ovat ihania ja aina olen löytänyt jotain itsellenikin . sopivaa. Kiitos !
Punainen on hot? Työ- ja arkipukeutumista on kiinnostavaa seurailla.
Onnea blogille! Arkipukeutuminen kiinnostaa. Sama kokonaisuus erilailla asustettuna kiinnostaa. Lisäksi pidän matkajutuista. ?
Punainen asu?. Työpukeutuminen kiinnostaa.
Musta ois hieno.
Arkivaateet kiinnostavat.
Musta ?
Työpukeutuminen kiinnostaa!
Olen alusta asti seuraillut blogiasi ja odotan sitä innolla aamuisin, nytkin khao lakissa rannalla olen postauksen lukenut?. Onnekseni olen vieraillut teidän molemmissa liikkeissä vaasassa ja nyt helsingissä ja hyvää palvelua olen saanut. Kaikki postaukset ovat omalla lailla mielenkiintoisia, mutta ideoita saan ehkä eniten arki/ työvaatepostauksista?
Pidän matkat-kategorian jutuista
Minä haen blogistasi sitä, miten eri värisiä ja eri tyyppisiäkin vaatteita voi yhdistellä keskenään. Sinulla on hyvä ”värisilmä”. Lisäksi se kun eri kokoisia naisia stailataan on aina mielenkiintoista.
Pirjo
Grattis! Det hör till mina morgonrutiner att kolla bloggen. Saknar butiken här i Vasa. Jag gillar att se hela outfiten och inte bara ett klädesplagg. Bra med råd om hur man kan kombinera.
Tykkään siitä miten muutamista tyylikkäistä perusasuista saa yhdistelemällä eri tilanteisiin sopivia vaihtelevia kokonaisuuksia. Jo jokin aika sitten oli blogissasi työmatkavaatteista, miten saa muutamasta vaatteesta toimivia asuja sekä arkeen että iltaan. Yes!
Onnittelut blogille ja bloggaajalle! Onko tosiaan 4 vuotta mennyt näitä lukiessa… Pidän tavastasi esitellä vaatteita ja asusteita sekä vinkeistä miten käyttää esim. juhlavampaa asua myös ”arkisesti”. Reipasta jatkoa seuraaville vuosille!!
Erikokoisille vartaloille sopivat, ei liian juhlalliset vaatteet. Olen lyhyt ja meille toivon lisää ohjeita. Vai ovatko tälläiset kanantaluttajan kokoiset jo loppuneet? Jos vaatteella saisi jalkoja pidemmiksi.
Postaukset, joissa yksi vaate on stailattu useampaan asuun, ovat minun mieleen ja saan niistä inspiraatioita. ?
Musta tai värejä kummatkin ovat ihania
Kuvat asukokonaisuuksista eri tilaisuuksiin ovat todella kivoja ja hyödyllisiä. Painopiste arjessa.-))
Uuden blogipostauksen lukeminen aamuisin piristää mieltä ja antaa mukavan potkun työpäivään! Omia suosikkejani ehdottomasti arkipukeutumiseen ja ”kuukauden nainen” -teemaan liittyvät postaukset. Niitä jaksaa aina odottaa eivätkä ne koskaan ole tuottaneet pettymystä – iso kiitos ja nöyrä kumarrus niistä :).
Kauniit ja selkeät. Suomalaisuutta kauneutta esiintuovat postaukset!
Asukokonaisuudet ja eri vartalotyypeille sopivia asuja. Tykkään romanttisesta pukeutumisesta ja kaikki on ollut mielenkiintoisia täällä ?
Punainen asu.
Eri vartalotyypeille sopivat asukokonaisuudet niin töihin kuin juhlaankin ovat kivoja. Saa ideoita tyylikkääseen pukeutumiseen ja erilaisiin yhdistelmiin. Pitäisi itse vain olla rohkeampi pukeutumisessaan ?
Erilaisille vartalotyypeille ja eri-ikäisille vaihtelevia muotipostauksia. Tavallisten asiakkaiden stailaisjutut parhaita. Toiveissa joulupukeutumisvinkkejä erilaisille vartalotyypeille.
Arkivaatteet eri vartalotyypeille. Kaikki jutut ovat kyllä kiinnostavia.
Piristävät värit
Eri vartalotyyppejä parhaiten pukevat asukokonaisuudet. Vaihtoehtoina myös edullisemman hintaluokan vaatteita.
Asukokonaisuudet. Miten jotain tylsääkin asua voi muunnella erilaisin asustein, huivein, koruin jne.
Rakastan romanttisia kuoseja. Mutta olisi ihanaa löytää myös meille muhkeille naisille 46-48 sopivia vaatteita.
Kaikki kiinnostaa. Asukokonaisuudet erilaisille vartalo tyypeille, asujen yhdistäminen, arkipukeutuminen.
Kiitos, kun olet jaksanut kaiken muun yrittäjyyden rinnalla pitää kaunista ja informatiivista blogia. Pidän eniten kirjoituksista, joissa on useiden erilaisten asukokonaisuuksien esittelyjä, ts. miten yhdistellä muutamasta vaatteesta usea toimiva kokonaisuus. Terv Anna Asiallinen
Erilaisille vartalotyypeille ja arkeen sopivista ja vaatteista olisi mukava lukea enemmän.
Arkipukeutuminen kiinnostaa ja miten siihen lisätä jotain pientä piristystä kuitenkaan menemättä överiksi.
Erilaiset asukokonaisuudet, erityisesti arkipukeutuminen sekä eri vartalotyypeille parhaat asut!
Jag hittade bloggen då jag sökte idéer hur kombinera ett plagg. Fortfarande gillar jag bäst postningar där ett plagg kombineras för olika tillfällen. Grattis ?
Erilaiset asukokonaisuudet 🙂
Tottavie tää on koukuttava blogi!
Ihana punainen pitsistailaus,
mielessä on heti pikkujoulubailaus ??
Onnea ja skoolaus??
Pidän erityisesti arkisista työ- ja vapaa-ajan asuista. Blogistasi saa todella hyviä vinkkejä pukeutumiseen sekä piristystä ja inspiraatiota elämään. Kiitos. 🙂
Arkipukeutumiseen liittyvät postaukset ja rohkeita yhdistelyjä, joista saa itse kivoja ideoita pukeutumiseen.
Asukokonaosuuksia on mukava katsella! Yhdistelyä rohkeastikin
Mustaa tietenkin ?
Kaikki jutut on kivoja, mutta omia suosikkejani on arkipukeutumiseen liittyvät jutut ja stailaukset. Syksyinen postaus konjakin sävystä oli todella kiva