Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Y-mekko ja elämäni numeroina

Y-mekko ja elämäni numeroina

Joskus aamuisin, varsinkin maanantaisin, tuntuu siltä ettei tee mieli pukea mitään tiukkaa vaatetta päälleen. Viikonloppuisin tulee mässäiltyä, ainakin lauantai-iltaisin. Jos emme mene ulos syömään, niin tapaan syödä mm. jäätelöä ja suklaata. Joskus se mässäily jatkuu vielä sunnutai-iltana kun linnoittaudun tietokoneeni kanssa tv:n ääreen ja katson lempiohjelmiani Tanssii tähtien kanssa ja Diiliä. Juuri näiden mässäily iltojen jälkeen löysä Y-mekko on loistava valinta työasuksi.

 

Y-mekko ja elämäni numeroina

Huomasin facebookissa, että jotkut bloggarit olivat kertoneet ”elämänsä numeroina”. Minusta se kuulosti niin kivalta, joten päätin itsekin tehdä sen. Eli alla näet minun elämäni numerot.

1 on aina perhe

2 -vuotias Valora mopsi

3 vuotta bloggaamista takana, melkein 4

5 on perheenjäsentemme lukumäärä

14 -vuotiaana olin ensimmäisessä kesätyöpaikassa, Vaasan Palloseuran jäätelökioskissa

18 vuotta olen ollut yrittäjänä

20 eri maassa olen käynyt

25 -vuotiaana sain ensimmäisen lapsemme

26 -vuotiaana sain seuraavan lapsemme

27 -vuotiaana sain kolmannen lapsemme

28 -vuotta olemme olleet naimisissa mieheni kanssa

 

30 vuotta olemme olleet yhdessä mieheni kanssa

38 on kengän numeroni

50 vuotta on oma ikäni

163 cm on pituuteni

817 blogipostausta olen kirjoittanut

1967 on syntymävuoteni

3820 on instaseuraajiemme lukumäärä

6340 kommenttia on blogissamme

7168 on facebookimme seuraajamäärä

 

Y-mekko ja elämäni numeroina

Y-mekko

Y- mallinen 100 % merinovillamekko on hauskan mallinen. Se on reilu ylhäältä ja se kapenee alaspäin. Siksi ristin sen Y-mekoksi. Minulla on tapanani keksiä vaatteille nimiä 🙂 Mekossa on v-kaula-aukko eli sen alle voisi pukea kauluspaidan, joka voi olla joko valkoinen, rosa tai vaaleansininen, musta käy myös. Ohut viskoosielastani poolo tai vaikka tämä trikoopaita nauhoilla käy mekon alle loistavasti. Näitä viskoosielastani pukeutumispaitoja ei ole hetkeen ollut saatavissa, mutta nyt niitä taas saa. Mutta kuten huomaat, kaula-aukko ei ole niin avonainen, että sen alle tulisi pukea jotain. Neulemekon olkasauma on laskettu, jotta yläosasta on saatu löysä. Mekossa on nyt niin ajan hengesssä oleva midimitta.

  • Y-mekko € 159,00 harmaa koot S, M, L (minulla on koko S)

Merinovilla ei kutita ja sen voi pestä pesukoneessa, villapesuohjelmalla.

 

Y-mekko ja elämäni numeroina

Y-mekko ja elämäni numeroina

Asusteet

Minulla on jalassani Pandora saappaat. Nämä ovat nahkaa ja konjakin sävy näissä saappaissa on upea. Edessä olevat kuminauhalenksut ovat koriste, sisäsaumassa on vetoketju. Saappaissa on tilava kärki ja pieni korko. Minun jalkani pitävät saappaiden etukärjestä leveytensä ansiosta. Olen tänä syksynä kärsinyt orastavista vaivasenluistani pitkästä aikaa, joten arvostan tilavia kenkiä. Pidän midimekon ja näiden saappaiden kombosta. Kummatkin näyttävät uudennäköisiltä.

Hauska toppahuivi tuo huumoria asuun ja punaiset ajohanskat ripauksen särmää. Meiltä löytyy useita merinovillaisia tuotteita mm. neuletakkeja, mekkoja, paitoja, kietaisuneuleita, housuja jne.

 

Y-mekko ja elämäni numeroina

Tuotteet löytyvät DOPP Helsingistä.

Voit tilata tuotteita shop@dopp.fi tai verkkokaupastamme DOPP Shopista.

Kategoriat, ,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

6 kommenttia

  1. En löytänyt tätä ihanaa merinomekkoa nettikaupastanne mekkojen kohdalta, eikä hakusanalla merino. Yleisenä kommenttina nettikaupan puolelle, että materiaalit olisi hyvä löytyä lisätiedot-kohdasta jokaisen tuotteen osalta. Ainakin itselleni materiaali on erittäin tärkeä tieto ostopäätöstä tehdessä. Merinovilla on lempimateriaaleja!

    • Hei Saija ja kiitos viestistäsi:) kaikki tuotteet eivät ole verkkokaupassamme, se on tarkoituskin. Kirjoitan aina blogimme alas, että tuotteet voi tilata meilillä tai verkkokaupasta, ei ole väliä kummastako. Tuotteet, jotka löytyvät verkkokaupastamme, on linkitetty sinne. Eli näet ne blogitekstissä aina eri värisenä ja sitä painamalla, pääset suoraan siihen tuotteeseen verkkokaupassamme.Jos tuotetta ei ole blogitekstissä linkitetty, se ei verkkokaupasta löydy. Samoisin että noin 90% tuotteista on materiaali merkattu, joissakin voi puuttua. Se johtuu taas siitä, että teen verkkokauppaa yleensä yön pikkutunteina kotona, enkä muista matskuja ulkoa. Mutta lisäilen niitä sinne päivien aikana, kun muistan ja ehdin. Muistathan, että aina voi kysyä tekstarilla/soittamalla 040-195 2113 tai meilillä shop@dopp.fi jos jokin esim. matsku tai koko asia mietityttää. Me mittailemme tuotteita asiakkaille ja teemme kaikemme, jotta he läytävät itsellensä oikeat tuotteet. Jep, Y-mekkoa ei verkkokaupassa ole, joten sen voit tilata meilillä shop@dopp.fi. Mukavaa viikonvaihdetta, Kata

  2. Hauska mekko 🙂 Niin tyylikäs kokonaisuus sinun päälläsi. Ja tuo trikoopaita on tosi must. Sain eilen sen postissa ja heti oli laitettava tänään päälle. Kiitos nopeasta toimituksesta!

    • Hei Sisko ja kiitos kommentistasi:) Se on ihana laatu ja ihana iholla. Helppo paita moneen:) Ihanaa tulevaa viikonloppua sinulle, Kata

    • Hei Maria ja kiitos viestistäsi:) Kiitos, olen samaa mieltä:) Ihanaa torstaita, Kata