Siitä tulee 30 vuotta juhannuspäivänä, kun tapasimme aviomieheni kanssa ensimmäisen kerran! Tuntuu kuin siitä ei olisi suinkaan noin kauaa aikaa, mutta kun aikaa kelaa taakse päin, niin onhan elämäämme mahtunut paljon tapahtumia.

Juhannus päivänä 25.6.1988 muuttui elämäni täysin, kun tapasin aviomieheni.

 

Olin 20-vuotias ja mieheni oli 24-vuotias kun vuonna 1988 juhannuspäivänä tapasimme. Asuimme kumpikin Helsingissä, mutta olimme viettämässä juhannusta kummankin kotikaupungissa Vaasassa. Muistan, että en ollut ajatellut lähteä juhannuspäivänä paikalliseen ravintolaan, mutta ystäväni sai minut ylipuhutuksi. Ja onneksi sai, koska yön pikkutunteina tapasimme mieheni kanssa jatkoilla uimarannalla.

 

Kun palasimme takaisin Helsinkiin soittelimme toisillemme ja puhuimme pitkiä puheluita. Muistan kun istuin eteisen lattialla ja puhuimme, lankapuhelimella. Jossain vaiheessa saimme treffit sovittua ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä. Ei kestänyt kauaakaan, kun mieheni rupesi kantamaan tavaroitaan asuntooni. Minulla oli hieman isompi asunto kuin hänellä, niin hän tuli mielummin kylään minun luokseni.

Minulla oli kala akvaario. Muistan kun hän kerran tuli luokseni ja toi mustan taistelukalan minulle lahjaksi. Hän tuli pieni muovipussi kädessään luokseni, jossa kala uiskenteli. Niin söpöä 🙂

Mieheni on aina ollut huomaavainen ja tykännyt antaa lahjoja, niin hän tekee edelleen. 

 

Vajaa vuosi tapaamisemme jälkeen menimme kihloihin ja naimisiin menimme, kun olimme seurustelleet 2,5 vuotta. Vietimme 25-vuotis hääpäiväämme Bahamalla koko perheen voimin jouluna 2015. Pääset lukemaan meidän häistämme täältä sekä Bahaman matkastamme täältä.

 

Elämäämme on mahtunut paljon iloa, mutta myös surua. Suurin ilomme on ollut meidän kolmen lasten syntymät. Ensin syntyi tyttäremme Gabi vuonna -92 ja sitten syntyi kaksi poikaa. Toinen vuonna -94 ja toinen vuonna -95. Kolme lasta alle kolmessa vuodessa oli raskasta aikaa. Muistan kolikit ja yövalvomiset kaikkein pahimpina. Täytyy todeta, että tässä asiassa aika ei ole kuultanut muistoja. Elin ensimmäiset vuodet sellaisen väsymyksen kourissa, etten suosittele tuollaista lasten hankkimistahtia kenellekään. Minulla oli kolme keisarinleikkausta, kolme pientä lasta ja kaksi bokseria sekä tietysti aviomies, mutta hän teki paljon töitä ja joutui olemaan iltaisinkin joskus poissa.

Ihminen on kuin kone, kun on pakko. Se selviää ihan kaikesta, kun muuta mahdollisuutta ei ole.

 

Kahdeksan vuotta olin kotiäitinä. Olin energinen äiti, touhusimme lastemme kanssa päivisin kaikenlaista, olimme aktiivisia. Lapset kävivät myös erityyppisissä kerhoissa ja leikkipuistoissa, jotta itse pääsin jumppaan. Jumppa oli silloin minun juttuni, johon halusin päästä aina kun oli mahdollista. Olinkin silloin todella hyvässä kunnossa, mutta se auttoi minua myös jaksamaan lasten kanssa. Meillä oli ihana äitirinki Espoossa eli kyläilimme toistemme luona ja autoimme toisiamme lastenhoidossa, jos jollakin äidillä oli tarvetta omaan menoon. Se oli ihanaa aikaa ja olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden olla kotona lasten kanssa noin monta vuotta. Minä kävin Finnairin lentoemäntä kurssin vuonna 1999, mutta töihin en mennyt koskaan. Voit lukea lentoemäntä juttuni täältä. Vuonna 2000 sain vihdoin ja viimein avattua kauan haaveilemani vaateliikkeen. Olin enemmän kuin valmis palaamaan työelämään.

Avasin Suomen ensimmäisen Jackpot&Cottonfield konseptikaupan Vaasaan elokuun alussa vuonna 2000.

 

Meidän perheessä ei ole onneksi tapahtunut mitään dramaattista. Olemme kaikki saaneet pysyä terveinä, mikä onkin hyvän elämän lähtökohta. Minun isäni kuoli kauan sitten, siitä tulee elokuussa 22 vuotta. Hän olisi nyt 83-vuotias eli hän lähti taivaaseen ihan liian aikaisin. Molemmat mieheni vanhemmat ovat kuolleet, ensin lähti äiti ja vajaat kaksi vuotta sitten isä. Omien vanhempien kuolema pistää hetkeksi pysähtymään, koska yksi aikakausi elämässä on lopullisesti ohi. Ei ole enään traditioita omien vanhempien kanssa, ei juttukaveria, ei mielipiteitä, ei isovanhempia omille lapsilleen jne. Miettii, että ollaanko jo siinä pisteessä, että seuraava lähtijä olenkin minä, iän puolesta. Aina se ei mene ikäjärjestyksessä, mutta sitä toivoo sydämensä pohjasta, että niin se kuitenkin menisi.

 

Ihastuin miehessäni hänen vakaaseen luonteeseensa ja turvalliseen olemukseen. Hänellä on omat mielipiteensä asiaan kuin asiaan, mutta hän ei ole niissä ehdoton. Hän voi muuttaa mielipidettään, kuultuaan asian toisen kantin. Hän selvittää ja hoitaa asian kuin asian. Jokainen meidän perheenjäsen voi luottaa häneen kuin kallioon. Sellaista asiaa ei ole, mitä hän ei pystyisi rauhallisesti ja johdonmukaisesti hoitamaan. Hän ajattelee aina lasten ja minun parastani. Hän on antelias ja suoraan sanoen hemmottelee meitä. Hän on perhekeskeinen mies.

Hän tasoittaa ja rauhoittaa minun energistä ja nopeasti innostuvaa luonnetta. Minä suutahdan, hän on rauhallinen. Välillä sanon hänen olevan pessimistinen, hän vastaa olevansa realistinen.

Olemme erilaisia luonteiltamme, mutta tasapainotamme toisiamme. Olemme saaneet samantyylisen kotikasvatuksen samanlaisilla elämänarvoilla ja olemme monesta asiasta samaa mieltä. Näillä asioilla oli merkitystä, että nuorena päädyimme yhteen. Tällaisista asioista kuten lastemme kasvatuksesta meidän ei ole koskaan tarvinnut kinastella. Meidän lapsilla ei ole ollut vapaata kasvatusta ja nyt kun he ovat aikuisia, niin on mielenkiintoista kuulla kun he sanovat, että aikovat myös kasvattaa lapsensa rajoja noudattaen.

 

Haluan toivottaa sinulle ihanaa ja rentouttavaa juhannusta. Olkaa varovaisia, ettei teille satu mitään tapaturmia. Nauttikaa hyvästä ruoasta, juomasta, läheisistänne ja toivottavasti myös auringosta. Palataan taas asiaan juhannuksen jälkeen.

xoxo Kata

• Valkoinen off shoulder pitsipaita € 46,15 (65,95) hajakokoja 34-44
• Valkoiset nilkkahousut ovat loppu