26.3.1999 valmistuin Finnairin lentoemännäksi.
Lasten ollessa pieniä asuimme Espoossa ja olin kotiäiti kahdeksan vuotta. Halusin hoitaa ”kolmoset” kotona mahdollisimman pitkään, koska mies teki pitkää päivää. Hän sai keskittyä työntekoon ja mahdollistaa sen, että pystyin olemaan lasten kanssa kotona ja minä hoidin lapset, kodin ja koirat.

Minulla oli laaja ystäväpiiri äitiejä. Kävimme aamupäivisin jumpassa ja kahvilla, lasten ollessa aamupäiväkerhossa tai puistossa ja iltapäivisin kyläilimme toistemme luona ja lapset saivat leikkiä yhdessä.

Hyvä ystäväni oli lentoemäntä ja hän rupesi houkuttelemaan minua lentoemäntäkurssille.

Ajattelin, että sehän voisi sopia minulle hyvin ja laitoin hakemuksen. Pääsin haastatteluun ja muistan kun menin sinne ja vastaani tuli tyttö itku silmässä, koska hänen pituutensa ei ollut riittänyt jatkoon.
Minimipituus kurssille oli 163 cm. Olin melkein varma, että minut passitetaan myös kotiin, koska pituuteni oli siinä rajalla. Mutta ei, pituuteni oli juuri 163 cm eli läpäisin sen vaiheeen ja itseasiassa tämä olikin minulle jännittävin vaihe. Haastattelu meni hyvin, olinhan 32 vuotias, kolmen lapsen äiti ja jo monessa sopassa keitetty.
Se jäi minulle haastattelusta erityisesti mieleen, että heitä kiinnosti tietää kuka hoitaa lapsiamme jos minä olen lentoemäntänä ja mieheni käy päivätöissä. Olimme sopineet lentoemäntä ystäväni kanssa, että autamme toisiamme iltapäivähoidon kanssa.

Minut hyväksyttiin kurssille ja kurssi alkoi tammikuussa. Kurssi kesti vain kaksi kuukautta mutta oli sitäkin intensiivisempi kurssi. Se, mikä minulle jäi kurssista erityisesti mieleen, oli tärkeät ja tarkat turvatoimet sekä hyvä ja kohtelias asiakaspalvelu. Harjoittelimme myös ensiapua, opettelimme juomien tekoa, harjoittelimme ulkoa ostosten hintoja ja maksupäätteen käyttöä, kuuluttamista, asiakaspalvelutilanteita ja konfliktitilanteita jne. Kurssi oli erittäin mielenkiintoinen ja viihdyin kurssilla hyvin.